Erkka Lehtihuhta
Seuraavassa tulee pitkä ja ehkä myös ajatuksia herättävä kirjoitus. Minulla ei ole minkäänlaista teologista koulutusta, mikä saattaa myös näkyä tekstissä. Raamattua olen sentään lukenut ja olen myös tiedonhaluinen. Lisäksi vaikeiden ongelmien ratkaiseminen kiinnostaa. Olen kirjoittanut seuraavan ihan vakavissani, vaikka teksti sisältää paikoitellen melko rankkaakin huumoria ollakseen vakavasti otettavaa. Kannattaa lukea ajatuksella läpi, kirjoitus on jaettu neljään pitempään osaan sekä omaan tulkintaani siitä, miten otsikossa oleva raamatunkohta tulisi ymmärtää. Pienenä varoituksena totean, että kirjoitus saattaa olla haastava, mutta siirrän vastuun ymmärtämisestä lukijalle. Aloitetaan ihan perusteista.
Mikä Raamatussa on luovuttamatonta?
Raamattu on uskon ja elämän ylin auktoriteetti. Kaikki opit tulee koetella Raamatulla. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Onko Raamattu Jumalan sanaa? Tietysti on. No, onko se kokonaan Jumalan sanaa vai vain osittain? Teoriassa voisi tietysti olla mahdollista, että se olisi osittain Jumalan sanaa, mutta ongelmia tulee, kun yritetään päättää miltä osin. Joku voi kieltää syntiinlankeemuksen, mutta uskoa kyllä ylösnousemukseen, toinen taas myöntää, että ihminen on syntinen, mutta ettei ole mitään kuolemanjälkeistä elämää. Jos jokainen saa määritellä oman näkemyksensä siitä, mikä Raamatussa on Jumalan sanaa, niin lopulta mikään siinä ei ole Jumalan sanaa. Joko se on kokonaan Jumalan sanaa tai sitten ei ollenkaan. Jälkimmäinen vaihtoehto taas vie pohjan Raamatun arvovallalta, ja tekee siitä kirjan kirjojen joukossa, mikä tuntuu aika mahdottomalta näin kristinuskon näkökulmasta.
Onko myös Vanha testamentti Jumalan sanaa? Täytyy olla. Kun Jeesus sanoi saddukeuksille, että nämä eksyvät koska eivät tunne kirjoituksia eivätkä Jumalan voimaa, hän tarkoitti nimenomaan Vanhan testamentin kirjoituksia. Uuttahan ei ollut vielä kirjoitettu. Samoin ”jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta” viittaa vain kirjoitushetkellä käytössä olleeseen Raamattuun, vaikka olenkin vakaasti sitä mieltä, että sen jälkeen, kun Uuden testamentin kaanon lopullisesti hyväksyttiin (joskus 400-luvulla), voimme pitää myös sen sisältämiä kirjoituksia pyhinä. Toisinaan Vanha testamentti on kuitenkin ristiriidassa Uuden testamentin kanssa. Oletko käyttänyt vaatetta, jota ei ole valmistettu yhdestä materiaalista? Vanhan testamentin mukaan näin ei saisi tehdä (5. Moos. 22:11). Tämä on kyllä Jumalan sanaa, mutta se ei koske enää meitä. Jerusalemin kirkolliskokouksessa aikoinaan päätettiin, ettei Mooseksen laki koske enää pakanuudesta kääntyneitä, muuta kuin pieneltä osin (Ap.t. 15). Toisaalta Vanhan testamentin kymmenen käskyä ovat kyllä voimassa, sillä näitä Jeesus ei kumonnut. Vanha testamentti on kuin lakikirja, josta osa on voimassa olevia säädöksiä, osa ei. Näiden erottamiseksi toisistaan pitääkin nähdä vähän vaivaa.
Mikä osa Uudesta testamentista sitten on voimassa? Vastauksen pitäisi olla ”kaikki”, mutta käytännössä emme kuitenkaan toimi näin. Pidämme toisia kohtia tärkeämpinä kuin toisia. Voimme tietenkin yrittää määritellä Uuden testamentin ydinsanoman, kun kyseessä on kuitenkin kohtalaisen pitkä teksti opetella ulkoa. Hyvä yritys ydinkohtien määrittelylle on esitetty esimerkiksi uskontunnustuksissa. Huono puoli tässä ydinsanoman tiivistämisessä taas on se, että samalla tulemme antaneeksi monelle muulle Uuden testamentin totuudelle leiman ”ei kovin tärkeä”.
Tässä ydinasioiden määrittelyssä on lisäksi vielä sekin huono puoli, että lopulta ne ovat sittenkin vain ihmisten subjektiivisia valintoja. Jeesus puhui enemmän rahasta kuin Jumalan valtakunnasta, mutta silti uskontunnustuksissa ei ole minkäänlaista mainintaa rahasta. Niissä Raamatuissa, joita olen itse lukenut, ei missään ole mainintaa ydinasioista. Korkeintaan on käytetty tekstiä selventäviä väliotsikoita, jotka eivät sellaisenaan ole yhtään enempää Jumalan sanaa kuin Raamatun jakaminen lukuihin ja jakeisiin (mikä on oikeastaan varsin käyttökelpoinen tapa).