Sana ”amen” on kaikille tuttu heprean kielen sana, joka usein käännetään ”totisesti”. Sanan juuri alef-mem-nun א-מ-ן)) on erittäin mielenkiintoinen, koska siitä saavat alkunsa mm. sellaiset sanat kuin usko, taide ja harjoittelu. Sana usko on ”emuna”, uskoa puolestaan ”leha’amin”, taide on ”amanut”, taiteilija ”aman”, harjoitus on ”imun”, harjoittaa on ”le’amen” ja harjoitella ”lehit’amen”. Voiko näillä kaikilla sanoilla ja käsitteillä olla jotain loogista ja ajatuksellista yhteyttä, niin kuin vaikuttaisi?

Heprealaiskirje 11:1 määrittelee meille uskon käsitteen hienosti: ”usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy” (Raamattu Kansalle-käännös). Lähtökohtaisesti usko on siis luottamusta ja varmuutta. Mutta eikö uskon kilvoituksessa olla kyse myös uskon harjoittelusta? Niin kuin ihmislapsi heti vauvavaiheesta alkaen aloittaa väsymättömän harjoittelun ja oppii päivä päivältä uusia elämän taitoja kasvaessaan kohti aikuisuutta. Lapsi uskoo mahdollisuuksiinsa oppia, ja harjoittelee uskonsa mukaisesti päämäärää kohti. Kuinka sinnikkäästi pikkulapsi harjoitteleekaan! Eikö meidän uskommekin ole tarkoitus kasvaa? Voiko se kasvaa ilman että saamme harjoitella uskoa Mestarimme oppikoulussa? Pietarin uskonharjoitukset on meille erikoisen tuttuja evankeliumien tapahtumia. Uskon kautta Jeesuksen sanaan ”Tule!” hän sai pienen tovin kulkea vetten päällä, kunnes hänen katseensa kiinnittyi olosuhteisiin ja hän alkoikin vajota aaltoihin. Mutta armollinen ”Jeesus ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ”Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?” (Matt 14:22-33). Paavali puolestaan kiitti Tessalonikan uskovaisia siitä, että ”teidän uskonne runsaasti kasvaa” (2 Tess 1:3).

Uskon ja taiteen välistä ajatusyhteyttä miettiessämme tulee mieleen uskon elämän luovuus-aspekti. Uskonelämämme ei ole määrä olla paikallaan junnaamista, vaan eteenpäin kulkemista elävän Jumalan johdatuksessa. Uusia asioita syntyy ja tapahtuu. Luojamme haluaa luoda uutta meissä itsessämme ja meidän kauttamme muissa. Jumala haluaa tehdä meistä taideteoksiansa – kaunista katseltavaa - ja tuottaa kaunista jälkeä meidän ”taiteellisen tuotantomme” kautta elämäntyömme kautta. Älkäämme siis vähätelkö sitä, mitä sisimpämme mahdollisesti kutsuu meitä tekemään, vaikka se ei olisikaan tuttua ja turvallista. Paavali opetti: ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil 2:13). Heprealaiskirje sanoo suunnilleen samoin: ”Hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta” (13:17).

Toisaalta; on pidettävä mielessä, että suuri osa elämästämme soljuu melko tavallisissa puitteissa ja Jumalan Sanassa on meille jo pitkälti osoitettu elämän tien säännöt. Kristittyinä meillä on kuitenkin se riemu ja etuoikeus, että Herran läsnäolo voi tehdä meidän perusarjestammekin juhlaa ja mielenkiintoista.