”Muistattehan, miten Egyptissä saimme ilmaiseksi kalaa ja miten meillä oli kaikkea, vesimelonia, purjoa, sipulia ja valkosipulia! Mutta nyt me joudumme kärsimään nälkää. Täällä ei näe edes muuta kuin tuota iänikuista mannaa!” (4.Moos.11:5-6) Neljänkymmenen vuoden ajan israelilaiset nurisivat kulkiessaan erämaan halki Luvattuun maahan. He eivät olleet tyytymättömiä vain ruokavalioonsa ja johtajaansa Moosekseen vaan myös Jumalaan, joka oli viime kädessä vastuussa. Saavuttuaan Luvattuun maahan israelilaiset oivalsivat kaikesta narinastaan ja kapinoinnistaan huolimatta, että vaikka heillä oli runsaasti saatavilla maitoa ja hunajaa ja epäilemättä myös ehtymätön määrä purjosipuli, kurkkua ja valkosipulia, elämä voi olla myös ikävää, epäinhimillistä ja kovaa. He käsittivät myös, että heidän vapautumisensa Egyptin orjuudesta oli vain osa Jumalan suunnitelmaa, ei sen täyttymys.

Elämää voi ajatella matkana, jonka aikana joudumme kohtaamaan erilaisia asioita. Jos jatkan matkaa vain silloin, kun olosuhteet ovat suotuisat - aurinko paistaa sopivan lämpimästi, tuulee leppoisasti - niin en pääse kovinkaan paljon eteenpäin. Mutta jos hankin varusteet kaikenlaisia ilmoja varten ja kuljen itselleni sopivan päivän matkan, niin pääsen eteenpäin koko ajan omassa tahdissani. Koska olemme erilaisia luonteeltamme, olemukseltamme ja kyvyiltämme, tarvitsemme myös erilaisia varusteita. Reittikin voi olla erilainen, vaikka päämäärä olisikin sama.

Elämänlaatu on paljon riippuvainen mielikuvista ja niihin liittyvistä tunteista. Raamattuun ja Jumalaan voi liittyä vahvoja negatiivisia ja positiivisia tunteita ja kaikkea siltä väliltä. Yhdelle Raamattu on ankara lakikirja ja toiselle rakkauskirjeiden kokoelma. Jumala voi olla vihainen Tuomari tai rakastava Taivaan Isä tai jotain muuta. On turha miettiä, kenen näkemys on oikea, koska Jumala ei muutu minun ajatusteni perusteella. Ajatukseni kuitenkin määrittelevät hyvin paljon sen, minkälaisen suhteen Jumalaan voin saada.

Omien kirjoitusteni pohjana on käsitys rakastavasta Jumalasta niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Pohdin sitä, mistä oma kokonaisvaltainen hyvinvointini koostuu ja mitä itse voin tehdä sen hyväksi. Voin muuttaa vain sitä asiaa elämässäni, josta olen tietoinen. Pystynkö ottamaan vastaan kaiken sen ilon ja rakkauden, joka Jumalalla on varattuna minua varten? Minkälainen on hengellinen matka kohti tarkoitusta, viisautta ja voimaa?

Raamattu on mielenkiintoinen ja realistinen kuvaus ihmisen elämästä. Se sisältää taistelua vallasta, vihaa, rakkautta, toivoa, epätoivoa, uskoa, ihanteita ja realismia. Lisäksi siinä on yliluonnollinen ulottuvuus. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” (Hebr. 11:1) Usko on kuin hyppy kalliolta rotkoon tietäen, että en vahingoitu. Se on kuin nykypäivän benji-hyppy; se vaatii rohkeutta, vaikka tiedän, että minulla on valjaat, jotka estävät minua paiskautumasta maahan. Raamattu ei ole elämäntaitokirja, mutta se sisältää paljon hyviä ohjeita tasapainoiseen elämään. Voin myös samaistua Raamatun ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin ja saada uutta voimaa siitä omaan elämääni.

”Minä kuulin tämän, sisimpäni vapisee ja huuleni värisevät äänen pauhussa. Mätä menee luihini, ja minä vapisen paikallani. Minä odotan hiljaa ahdingon päivää, kansaa, joka hyökkää kimppuumme. Viikunapuu ei tule kukkaan, eikä viiniköynnöksistä tule satoa, öljypuun sato pettää, eivätkä pengerpellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä navetoissa ole karjaa. Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen pelastukseni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee jalkani peuran jalkojen kaltaisiksi ja kuljettaa minua kukkuloillani.” (Habakuk 3:16-19)

Kirjoittaja ei pyri vähättelemään eikä torjumaan ympäröivästä todellisuudesta lähteviä kielteisiä ajatuksia. Hän ei kuitenkaan anna niiden masentaa itseään ja estää häntä iloitsemasta, vaikka kehokin vapisee pelosta. Sen sijaan hän näkee itsensä juoksevan lujaa pois paikalta.

Kirjoittaja ei myöskään tuomitse eikä valita; hän hyväksyy vallitsevan olotilan, mutta ei jää sen vangiksi säälimään omaa kurjuuttaan. Kielteisyydestä luopuminen ei tarkoita kielteisten ajatusten torjumista. Se on luopumista siitä tavasta, että kielteiset ajatukset hallitsevat omaa ajattelua. Taito on tämän hallinta-aseman ehkäisemistä myönteisen ja sallivan ajattelun avulla.

Psalmit ovat täynnä uskoa ja epäilyä, ahdistusta ja luottamusta, avunhuutoja ja kiitosta. Kauneimmatkin psalmit sisältävät hätkähdyttävää kostonjanoa ja voimakkaita viholliskuvia. Kuitenkin psalminkirjoittaja pyytää Jumalaa kostamaan vihamiehelleen; hän ei kuvaile ja mieti sitä, miten itse kostaisi. Psalmit ovat puhetta Jumalalle ja Jumalasta. Kirjoittaja purkaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan Jumalalle, pyytää apua ja ilmaisee kiitollisuutensa saamastaan avusta. Viholliset jäävät sivuosaan. Tilalle astuu toivo paremmasta ja luottamus avun saamisesta.

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” (Ps. 23:1) Kuulin nuorena jonkun puhuvan tästä kohdasta siten, että minulta ei puutu myöskään vaikeuksia. Puhujan tarkoitus oli ilmeisesti tuoda esiin sitä, että elämään mahtuu sekä hyviä että huonoja päiviä, mutta jo silloin ajattelin, että vaikeudet elämässä on tosiasioita, joita ei tarvitse erikseen korostaa. Surut ja murheet tulevat mieleen ikään kuin itsestään, mutta elämän hyvien asioiden huomaamiseen, niiden saavuttamiseen ja niistä nauttimiseen tarvitsee tietoisesti pyrkiä. Yhtä kielteistä ajatusta kohti tarvitsen monta myönteistä ajatusta, jotta mieleni pysyy tasapainossa. Raamatussa on kirjoitettu ”Älä pelkää” toistuvasti eri muodoissa. Sekin osoittaa, miten herkästi pelko valtaa mieleni.

”Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.” (Ps.23:2) Lepo Jumalan kämmenellä on yksi hengellisen elämän hienoimpia mahdollisuuksia. Se perustuu hyvin pitkälti minun ja Jumalan väliseen suhteeseen. Suhteen rakentamiseen tarvitaan ihan samoja asioita kuin ihmisten välisten suhteiden rakentamiseen eli pysähtymistä ja molemminpuolista vuorovaikutusta. Koska en voi nähdä Häntä silmilläni, voi mielen rauhoittuminen rukoukseen olla välillä vaikeaa. Siinä voi käyttää apuna seuraavaa kelttiläistä rukousta. (Kirjasta Maja erämaassa. Kelttiläisiä rukouksia. Toim. David Adam)

Kudon huulilleni hiljaisuuden.
Kudon mieleeni hiljaisuuden.
Kudon sydämeeni hiljaisuuden.
Suljen korvani hälinältä.
Suljen silmäni houkutuksilta.
Suljen sydämeni kiusauksilta.

Tyynnytä minut oi Herra niin kuin tyynnytit myrskyn.
Hiljennä minut oi Herra, varjele minut pahasta.
Anna kaiken levottomuuteni asettua.
Kiedo minut Herra omaan rauhaasi.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Jeesuksessa Kristuksessa.” (Fil. 4:6-7)

Jumala voi toimia tavalla, jota en aina pysty käsittämään. Hän ei kuitenkaan koskaan toimi vastoin ymmärrystäni siten, että minulle tulisi vastenmielinen tai levoton olo. Jumala on aina lempeä, Hän vetää puoleensa vaatiessaankin. Hän rohkaisee sisältäpäin, ei pakota ulkoapäin. Jos koen, että hengellisessä elämässäni on tällaisia ”pakkoja”, voin kysyä itseltäni, tulevatko ne ulkoapäin vai sisimmästäni. Osoittavatko ne johonkin, jota tahdon tehdä, vaikka se olisi vaativaakin vai sellaista, jota kohtaan en tunne halua, mutta minusta tuntuu, että minun on silti pakko tehdä? Jos kyse on jälkimmäisestä, en toimi tunteen mukaan. Jos kyse on jostain hyvästä asiasta, voin rukoilla, että haluaisin tehdä, mutta en pakota itseäni.

On inhimillistä ja ymmärrettävää väsyä vaikeuksiin ja ikäviin tilanteisiin elämässä. Vaikka rukoilen, saattaa tuntua, että Jumala ei kuule eikä vastaa. Siitäkin huolimatta jokainen päivä on uusi mahdollisuus odottaa hyvää tapahtuvaksi ja kiinnittää huomio siihen hyvään, joka on jo tapahtunut. ”...kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa ja oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos on jokin hyve ja jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.” (Fil. 4:8)

Myönteinen ajattelu laajentaa näkökulmaani ja edesauttaa minua näkemään myös sellaisia mahdollisuuksia, joita en näkisi, jos kiinnitän huomion vain vaikeuksiini. Siinä hetkessä se kuitenkin vaatii tahdonvoimaa ja tietoista päätöstä, koska vaikealla hetkellä tunteet haluavat ohjata minua toimimaan toisin. Jollekin tämä on luontaisesti helpompaa, toinen joutuu tekemään paljon enemmän työtä kääntääkseen ajattelun suunnan. Oleellista on ymmärtää, että vaivannäkö vie minua siihen suuntaan elämässä, johon haluan kulkea.

Kaikkeen tähän tarvitaan taitoa ja viisautta pysähtyä, ennen kuin kielteiset tunteet saavat vallan ohjata minua väärään suuntaan. ”Jos joltakin teiltä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja moittimatta, niin se hänelle annetaan.” (Jaak. 1:5) Viisautta toimia oikein voin pyytää ja sitä hankkia. Jos teen oman osani viisauden hankkimiseksi, niin Jumala tekee omansa sen antamiseksi. En voi kuitenkaan vierittää vastuuta omasta toiminnastani kenellekään, sen enempää Jumalalle kuin ihmisillekään.

Arkielämän ongelmien keskellä en ole silti koskaan yksin. Jeesus pyysi tuomaan kaikki taakat hänelle. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Aivan kuten israelilaiset, joudun minäkin joskus toteamaan, että elämä tuntuu raskaalta kaikista Jumalan ihmeistä ja siunauksista huolimatta. Mutta kun tiedän matkani suunnan eli elämäni tarkoituksen ja otan vastaan sen viisauden ja voiman, jonka Jumala haluaa minulle antaa, niin elämä ei ole silloin pelkästään selviytymistä päivästä toiseen, vaan voin myös oppia nauttimaan ja iloitsemaan elämästä vaihtelevista tunteistani riippumatta.