Tuomas Nurmi
etsimässä Jumalan valtakuntaa

Millainen on hyvä seurakunta? Kysymystä voi lähestyä monesta näkökulmasta, esimerkiksi millaisia ihmisiä siellä on, miten Jumalan läsnäolo toteutuu, mitä siellä opetetaan tai millainen on en organisaatio. Omasta puolestani olisin kuitenkin tyytyväinen seurakuntaan, joka olisi ihan vain seurakunta.

Siis ihan vain seurakunta. On nimittäin eräs ydinjuttu, joka tekee seurakunnasta seurakunnan. Kaikki muu tulee siihen päälle, ja vasta tuon ytimen käytännön toteutus tekee seurakunnasta sellaisen, miten me kuvaamme sitä. Mutta mitä selkeämmin ja syvemmin seurakunta on sisäistänyt tämän ytimen, sitä enemmän se on ihan vain seurakunta, ja vastaavasti kaikella muulla on sitä vähemmän merkitystä.

Pohjimmiltaan seurakunta on Kristuksessa elävien ihmisten yhteisö. Kasteessa ihminen liitetään paitsi seurakuntaan, myös Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Se on siis viime kädessä Jumalan, ei ihmisen teko. Ottaessamme vastaan Pyhän Hengen - Raamatun mukaan tyypillisesti kätten päällepanemisen kautta - Kristuksen ylösnousemuselämä alkaa vaikuttaa meissä. Muutos tapahtuu meissä itsessämme, siinä mitä ja keitä olemme. Siinä, kenessä elämme.

Olla kristitty on olla Kristuksessa. Sen perusta on kaste, mutta Jeesus ei jäänyt hautaan. Jeesus elää! Niinpä kristittykin voi olla Kristuksessa vain elämällä, elämällä Jeesuksen Pyhän Hengen meissä vaikuttamaa elämää. Elämämme on jatkuvaa valintojen virtaa, ja nuo valinnat johtavat sitten sanoihin ja tekoihin. Toisaalta valintojamme edeltää käsitys siitä, mitä ylipäätään voidaan valita ja miten valinnat oikeutetaan.

Kristuksessa olevat on kutsuttu ajattelemaan, että me olemme Hänessä ja Hän meissä. Tästä nousee suoraan koko joukko muita ajatuksia, jotka sitten määrittävät valintojamme, sanojamme, tekojamme - ja jopa tunteitamme. Käsitystämme hyvästä ja pahasta. Niinpä, mitä vahvemmin ja monivivahteisemmin sisäistämme ajatuksen siitä, että me olemme Kristuksessa ja Hän meissä, sitä enemmän se määrittää meitä ja yhteisöjämme.

Esimerkiksi, jos kaksi Kristuksessa elävää kohtaa toisensa, ja he molemmat ovat sisäistäneet tämän, sillä on välitön vaikutus heidän yhteyteensä, vaikka he olisivat toisilleen tuiki tuntemattomia, ja tulisivat eri kulttuureista eri puolilta maailmaa. Ensinnäkin he ymmärtävät olevansa yhtä Kristuksessa. Tämä ei tarkoita yksimielisyyttä, eikä tästä yhteydestä voi irtisanoutua kääntämättä selkäänsä ensin Kristukselle. Tämä yhteys on aina lähtökohtainen tosiasia, ennen kuin nämä ihmiset ovat edes kuulleet toistensa olemassaolosta. Ei siis ole mielekästä sanoa, että kristityt “pyrkisivät” keskinäiseen yhteyteen. Voimme pyrkiä vain osoittamaan sitä käytännössä. Ja käytäntöhän määräytyy aina viime kädessä siitä, mitä ajattelemme.

Kun kysymme, millainen olisi hyvä seurakunta, alamme helposti puhua juuri tästä käytännön toteutuksesta. Siksi ihan vain seurakunnan käytäntö määräytyy siitä ydinajatuksesta, mihin seurakunta pohjimmiltaan perustuu. Kristuksessa olemiseen, ja Hänen olemiseensa meissä Pyhän Henkensä kautta. Mitä selkeämmin tämä ajattelutapa lävistää seurakunnan, eli mitä useammalle ja mitä syvemmälle se on juurtunut, sitä enemmän se vaikuttaa seurakunnan toimintaan tavoilla, jotka ovat “täysin itsestään selviä”.

Esimerkiksi ihan vain seurakunnassa kenenkään mieleen ei edes juolahtaisi pyrkiä keskinäiseen yhteyteen, koska se tarkoittaisi sellaisen ajatuksen läsnäoloa, ettei tuota yhteyttä vielä olisi. Kun kaikille on ajattelemattakin selvää, että olemme yhtä, ajatuksemme, sanamme ja tekomme ovat sen mukaisia. Valintojemme rajoja määrittää ajatus, että olemme yhtä, ja jokainen tämän kanssa ristiriitainen ajatus vaikuttaa niin järjettömältä, että se hylätään unohduksiin ennen kuin sitä ehtii kunnolla ajatellakaan. Yhteyden käytännön toteutuminen seuraa luonnostaan ajattelusta, jossa olemme yhtä. Kun seurakuntalaiset ovat sisäistäneet ajatuksen Kristuksessa olemisesta, sen mukainen todellisuus tulee luonnostaan näkyväksi.

Siksi ihan vain seurakunta on yhteisö, jossa ihmiset ajattelevat elävänsä Kristuksessa ja Kristuksen elävän heissä. Mitä syvemmin ja syvemmälle tämä ajatus on juurtunut, sitä perusteellisemmin ja laajemmin se vaikuttaa kaikkeen, mitä seurakunnassa tapahtuu. Me ihmiset olemme erilaisia, ja pidämme erilaisista asioista - yksi tutkii Raamatun tekstejä suurennuslasilla, toinen ylistää Jumalaa heittämällä kärrynpyöriä - ja on hyvä, että käytännössä kukaan ei heitä kärrynpyöriä suurennuslasi hampaissa. Vaikka heille ihan vain seurakunta olisi arjessa hyvinkin erilainen, kun he kohtaavat, heillä on keskenään sama yhteys kuin oman porukkansa parissa.

Ihan vain seurakunta ei jää seinien sisään. Meidät on kutsuttu elämään Kristuksen elämää maan päällä, ja tyypillisesti suurin osa elämästämme tapahtuu jossain muualla kuin seurakuntaporukkamme sisällä. Mutta kristuksessa meillä on yhteys keskenämme kaikkialla, teimmepä mitä hyvänsä. Mitä syvemmin he ovat sisäistäneet ajatuksen Kristuksessa olemisesta, sitä syvemmän yhteyden he helposti löytävät, olivatpa sitten sorvin ääressä tai jalkapallokentän reunalla.

Kristuksessa olemisen toinen puoli on Hänen asumisensa meissä, meidän sydämessämme. Tämäkin lähtee ajatuksesta. Kun ajattelemme Kristuksen asuvan ja elävän meissä Pyhän Henkensä kautta, tästä seuraa suoraan ajatus, että meidän on myös elettävä sen mukaisesti. Tämä ei ole automaattista, vaan luonnollista. Päätämme itse, mitä teemme, ja otamme vastuun valinnoistamme. Ne kuitenkin nousevat maailmankuvastamme, arvoistamme ja ymmärryksestämme. On luontevaa toimia oman sydämensä ääntä kuunnellen. Koska Jeesus asuu sydämessämme Pyhän Henkensä kautta, se on myös miltei määritelmällisesti Hänen seuraamistaan.

Miltei. Sisimmässämme voi kuulua monenlaisia ääniä, ja suurin osa niistä on lähtöisin meistä. Kristuksessa elämisen käytännön kysymys on, miten tunnistaa juuri Pyhän Hengen ääni, ja uskaltaa toimia sen mukaisesti. Eli miten ottaa uskonaskelia.

Yhteisönä, joka elää Herrassa, seurakunnan on määrä opetella ja opettaa myös tätä taitoa. Pohjimmiltaan se on juuri taito, ei tietoa. Siihen kuuluu joidenkin asioiden ymmärtämistä - kuten että Pyhä Henki asuu meissä - mutta viime kädessä se on kuuntelemista, tai herkistymistä. Mutta myös kriittistä arviointia, sen kokemista, keneltä viesti tulee (se voi olla esimerkiksi ajatuksia, mielikuvia tai laulunpätkiä). Hengellisesti terve seurakunta kykenee antamaan hyvän vertailukohdan sen arviointiin, milloin puhuu Pyhä Henki, milloin äänessä on joku muu. Luotettavin mittatikku on tietysti Raamattu.

Tässä olen käsitellyt vain muutamaa perusasiaa Kristuksessa olemisesta. Ihan vain seurakunnassa asia ymmärretään kuitenkin paljon laajemmin ja syvemmin. Ymmärretään esimerkiksi, että Kristuksessa olemme kuolleet pois synnistä, ja olemme siis vapaita olla tekemättä niitä. (Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Kristuksessa olemme jo kärsineet kovennetun kuolemanrangaistuksen. Kuolleina mikään ei merkitse meille mitään.) Ymmärretään myös, että koska Kristus on tällä hetkellä taivaassa Isän luona, mekin olemme siellä, tänään, tässä ja nyt. Kun olemme kuuliaisia meissä asuvalle Hengelle, teemme Kristuksen, Jumalan valtakunnan hallitsijan, tahdon, ja siis elämme Hänen valtakuntaansa todeksi tänään, tässä ja nyt. Kristuksessa olemme Jumalan lapsia. Identiteettimme Kristuksessa, miten hyvin olemme sisäistäneet asian Hänessä olemisen, määrittää kaikkia elämämme alueita.

Käytännössä ihan vain seurakuntaa leimaa siis kaksi asiaa. Ensinnäkin meidän tulee ajatella olevamme Kristuksessa ja Hänen elävän meissä. Toiseksi meidän tulee elää Hänen tahtonsa mukaan. Mitä syvemmällä nämä ovat seurakuntalaisissa, sitä enemmän kyseessä on ihan vain seurakunta.

Kun kysymme, millainen on hyvä seurakunta, vastaukset voivat olla hyvinkin erilaisia. Mutta olipa seurakunta millainen hyvänsä, minusta se on paras, kun sen ytimessä on ihan vain seurakunta.
- Per ardua ad astra -
Tuomas Nurmi