Hyvyyden voima

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt
Me saamme luottaa kaiken hyvän Luojaan
yhdessä käymme uuteen aikaan nyt.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyynesti, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Kun pahan valta kasvaa ympärillä
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja
piirittää meitä kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Dietrich Bonhoeffer kirjoitti tämän tekstin toisen maailmansodan aikaan vankilassa. Itse kuuntelen
tätä laulua Ida Elinan kauniina kantelesovituksena. Hienoksi tämän laulun tekee se, että tekstistä
huokuu rakkaus ja toivo vaikeissa olosuhteissa, ei viha.

Viha on hyvä tunne silloin, kun käytän sitä itseni suojelemiseen ja rajojen asettamiseen tarpeen
niin vaatiessa. Kun viha muuttuu jatkuvaksi aggressioksi muita kohtaan, uhkailuksi ja henkiseksi
tai fyysiseksi väkivallaksi, tilanne on toinen.

Olen itsekin ollut pitkäaikaisen vihan kohteena. Emme juurikaan tunteneet toisiamme, mutta
olosuhteiden pakosta jouduimme olemaan tekemisissä toistemme kanssa usein. Jokin minun
olemuksessani ja tavassani toimia ei miellyttänyt häntä. Itse selvisin tilanteesta, mutta se sai minut
miettimään sitä, kuinka pienestä viha voi alkaa.

Empatia syntyy katsekontaktissa. Osa meistä ei tunne empatiaa vaikka näkisikin toisen.
Sosiaalisessa mediassa taas monet niistäkin, jotka pystyvät tuntemaan empatiaa
näköetäisyydellä, eivät tee niin somessa, koska siellä puuttuu katsekontakti. Siksi vihapuhe leviää
somessa niin nopeasti.

Sitä suuremmalla syyllä pysyttelen mielelläni hyvyyden voiman suojassa.

Sivistyssanakirjassa on monta määritelmää voimalle. Yksi niistä on vahvuus ja toinen energia.
Hyvyyden voima tuo minulle henkistä vahvuutta ja antaa energiaa toimia hyvien tavoitteiden
puolesta. Voima ja viisaus on hyvä toimintapari. Toinen luo energiaa ja toinen määrittää suunnan.
Mitä enemmän saamme Jumalan viisautta, sitä enemmän saamme voimaa ja vahvuutta elää
kysymysten ja jännitteiden keskellä menettämättä oikeaa suuntaa.