Mieli ja keho

Raili Venetvaara
opettelemassa elämään yhä kevyemmin matkavarustein

Kesäloman ensimmäinen päivä, ja ulkona sataa vettä. Mikä ihanteellinen päivä siivota! Viikkosiivous voi vielä olla pelkkä fyysinen suoritus, mutta komeroiden siivoukseen tarvitaan sekä järki että tunteet. Voinko heittää tätä pois, jos vielä joskus tarvitsisin sitä? Mutta sitten kun eteisen lattialla on pino pois heitettäviä tavaroita joko suoraan roskikseen tai kirpputorille, niin tunne on hieno. Bonuksena on löytynyt tavaroita, joita en tiennyt olevankaan ja jotka voin nyt ottaa käyttöön.

Samalla tavalla voin siivota myös mieleni komeroita. Onko tämä tapa ajatella enää käyttökelpoinen minulle? Uusia ajatuksia tai vanhoja sellaisia uuteen asuun puettuna on tarjolla rajattomasti, eikä niitä hankkiakseen tarvitse edes poistua kotoaan. Mutta mieleni kyky omaksua niitä - joukossa paljon myös hyvää - on rajallinen, jos en voi samalla myös luopua ja oppia pois jostain vanhasta. Vanhoista ajattelutavoista luopuminen ei ole yhtä helppoa kuin tavaroista luopuminen. Niitä en voi vain viedä pois.

”Todellisuus ei sinänsä muutu, mutta käsityskykymme muuttuu ja sen mukana se, mitä maailmasta näemme. Totuuskaan ei muutu. Se on se, mikä se on, mutta meidän kykymme ymmärtää sitä muuttuu. Tietoisuutemme muuttuu ja sen mukana se, mitä todellisuudesta oivallamme.” Tämä on lainaus Tommi Hellstenin kirjasta Enää en pelkää - kirja rakkaudesta. ”Sielua ei ravitse ja tyydytä, että tietää paljon, vaan että sisimmässään ymmärtää asioiden totuuden ja nauttii siitä.” (Gerald W. Hughes: Matkaoppaana rukous).

Molemmissa kirjoissa korostetaan rakkauden ja myönteisten kokemusten ja niistä seuraavien tunteiden merkitystä unohtamatta kuitenkaan taipumustamme kielteisten tunteiden kokemiseen. Tämän vuoksi pidän niistä. Tuntuu hyvältä, kun olen oikeassa. Siihen liittyy kuitenkin usein se ajatus, että joku toinen on väärässä. En nyt puhu yhteiskunnan tarpeesta valita arvot ja luoda säännöt, joiden pohjalta toimitaan. Puhun yksilöistä, jotka toimivat yhteiskunnan sääntöjen sisäpuolella. Minusta tuntuu siis hyvältä olla oikeassa ja pahalta olla väärässä. Luottamus on tunne, joka sitoo ihmiset toisiinsa. Jos keskinäinen kunnioitus säilyy, niin erilaiset mielipiteetkään eivät vie luottamusta. Jos kunnioitusta ei ole, luottamus voi mennä hetkessä tai pikkuhiljaa, kunnes jokin päivä huomaan sen kadonneen. Tarpeeni olla oikeassa saattaa siis maksaa minulle jonkin ihmissuhteen.

Voinko sitten tuntea sisimmässäni totuuden ja nauttia siitä? Kyllä voin. Se on se pala todellisuutta, jonka käsityskykyni kykenee ymmärtämään tällä hetkellä. En voi eikä minun tarvitsekaan olla kaikille kaikkea kaiken aikaa. Jokaisen muun käsityskyky eroaa omastani ainakin hiukan, mutta niin pitkään kuin luottamus säilyy, se on rikkaus. Luottamus sitoo erilaiset ihmiset toisiinsa ja tekevät heistä yhdessä vahvemman kuin he yksilöinä olisivat, koska jos käsityskykyni jossakin asiassa tai elämän alueella on heikko, voin turvallisesti pyytää apua toiselta.

Kun luottamus on mennyt, siivoan sellaisen ihmissuhteen, jos en kokonaan pois elämästäni - aina se ei ole edes mahdollista - niin ainakin lähemmäs ihmissuhteideni ulkoreunaa. Kun luovun ihmissuhdetta haittaavasta kielteisestä toiminnasta (en pyri siis enää luottamaan, koska siitä todennäköisesti seuraisi vain pettymys), voi jäljelle jäädä ihan toimiva kokonaisuus. Liiallinen myötätuntoisuus voi olla välinpitämättömyyden yksi muoto. Odotus siitä, että jokainen kantaa oman vastuunsa yhteisestä hyvinvoinnista, on oikeudenmukaista ja tuntuukin siltä, ja sitä kautta tervehdyttää myös yhteisöä.

Miten sitten keho liittyy tähän? Kaikella tavoin. Keho on mielen näyttämö. Keho ja mieli voivat alkaa elämään eri todellisuudessa. Näin minulle kävi. Kun mieli jousti tilanteissa, joissa se ei olisi ollut järkevää, joutui kehokin sopeutumaan kerta toisensa jälkeen niihin tilanteisiin. Tilanteet tuntuivat pahalta, mutta jotenkin niihin vain sopeutui, kunnes keho alkoi oireilemaan vähän kerrallaan. Kun ongelma muuttuu fyysiseksi, se myös monimutkaistuu.

Nyt kivuille on jo löytynyt selityksiä ja hoitoakin. Osaan kipuja auttavat lääkkeet, ja osa on jatkuvasti läsnä arkipäivässä. Niiden kanssa voi kuitenkin elää, kun tietää, miten itse voi omalla toiminnallaan niitä vähentää. Kivut vievät energiaa ja väsyttävät. Kivut myös auttavat tekemään valintoja eli käytännössä luopumaan sellaisista asioista elämässä, jotka vievät enemmän energiaa kuin sitä tuovat. Kivut auttavat siivoamaan mielen komeroita.

En ajattelekaan kipuja vihollisina, joita vastaan taistelen, vaan ohjaajina, jotka auttavat minua parantamaan elämäni laatua, mikäli kuuntelen kehoani. Kun pysähdyn ja rauhoitun, huomaan, miten jännittynyt kehoni on. Aivan kuin se olisi odottanut sitä hetkeä voidakseen kertoa huolensa minulle. Kehoni saa paljon sellaista tieto ympäristöstä, joka ei mene käsitteellisen ajatteluni kautta. Sen olen huomannut. Välillä en voi ymmärtää ajattelullani kehoni voimakasta reaktiota jossakin tilanteessa.

Kehoni tietää enemmän, kuin mitä pystyn ajattelemalla ymmärtämään. Niinpä minusta tuntuukin, ettei kehoni täysin luota mieleni kykyyni hoitaa itseäni kuntoon ainakaan vielä tällä hetkellä. Se on tunne, joka nousee, kun pysähdyn kuuntelemaan kehoani. Ikään kuin jonkin asteinen epäluottamus vallitsisi kehoni ja mieleni välillä.

Järjestän itselleni päivän aikana hetkiä, jolloin en pyri tekemään tai ajattelemaan mitään, en siis tietoisesti edes rentoutumaan. Kivut tulevat ja menevät. Ne ovat ikään kuin hetkiä, jolloin keho ja mieli opettelevat elämään samassa todellisuudessa yhdessä ja luottamaan toisiinsa. Hetket tuntuvat yllättävän hyviltä. Aika näyttää, mihin se johtaa.

Kun vedin kuuntelevan rukouksen ryhmää, niin joidenkin kertojen jälkeen tuntui siltä, että olin saanut samalla myös puolentoista tunnin kokovartalohieronnan. Todennäköisesti olin niinä kertoina todella pysähtynyt kuuntelemaan. Kuunteleminen on yllättävän vaikeaa. Ajatuskoneistoni toimii usein automaattiohjauksella, ja tunteeni tekevät päätöksiä puolestani ajatustakin nopeammin. Keholla on kuitenkin lopulta aina valta pysäyttää minut. ”Kuuntele, kun keho kuiskaa, niin ettei sen tarvitse alkaa huutamaan.”


(c)2017-2020, Anne Aalto, Kaikki oikeudet pidätetään
Osumalaskuri: 223254
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän