VOIMALLISET IHMISSUHTEET


Kaikki me haluamme elää turvallisissa, rakkaudellisissa, elämää antavissa ihmissuhteissa. Ainakin minä haluan. Vasta monet haaksirikot ihmissuhteissa kärsineenä opin, että minä voin ottaa isomman roolin siinä, miltä ihmissuhteeni näyttävät. Sain muutamia perustyökaluja, uusia tapoja ajatella ja työstää ihmissuhteitani.

Kaikki alkaa kuitenkin minusta itsestäni, suhteestani Jumalaan. Kasvuhaasteessa istuimme Jumalan kanssa katsomassa yhteistä vaellustamme. Voit palata sinne tarvittaessa tai työstää asioita, jotka sait Häneltä tuon haasteen aikana.

Sinulla voi olla kaikki tieto ja kaikki työkalut, miten luoda ja ylläpitää hyviä ihmissuhteita. Mutta jollet tiedä olevasi arvokas, jollet tiedä olevasi vapaa ja voimallinen valitsemaan ja päättämään omasta itsestäsi, se tieto ei auta sinua yhtään. Minulla oli jo paljon tietoa ihmissuhdedynamiikasta, vapautuspalvelusta, eheytymisestä. Se ei vain auttanut minua kuin tilapäisesti, ennen kuin minulle esitettiin kysymys: "Miksi et ole hyvien panostusten arvoinen?" En edes tiennyt, että kohtelin itseäni noin. Rukoilen teille jokaiselle avainkysymyksiä lukkoihin, joita ette juuri nyt edes näe.

Tänä aamuna näin Facebookissa kuvan, jonka ajatus oli: Jumala on niin armollinen, että Hän voi tehdä työtä ensin sinussa ennen kuin Hän tekee työtä sinun kauttasi. Mieleeni nousi ajatus, kumpi on Jumalalle arvokkaampaa, tehdä työtä sinussa vai tehdä työtä jossakussa toisessa sinun kauttasi? Samalla tavalla kaikissa ihmissuhteissa se, mitä sinä haluat, mille laitat arvoa ja mitä priorisoit, on yhtä tärkeää kuin nämä asiat toisen elämässä.

Tässä sarjassa puhumme siitä, miten luomme terveitä suhteita, miten kommunikoimme kunnioittavalla ja rakastavalla tavalla polkematta omaa tai toisen arvoa ja miten asetamme terveitä rajoja, jotka suojaavat prioriteettejamme ja tärkeitä ihmissuhteitamme.

Toiveeni on, että tulevien viikkojen aikana löydät sekä tekstistä että rivien välistä avaimia, vastauksia, voimautumista ja runsasta toivoa ja hyvän odotusta omaan elämääsi ja ihmissuhteisiisi.

Viikko 1

Voit olla voimallinen ja vapaa

Viikko 2

Kaksi ihmistyyppiä - kolme ihmissuhdedynamiikkaa

Viikko 3

Rakkauden kielet

Viikko 4

Terveet rajat
(c)2017-2019, Anne Aalto, Kaikki oikeudet pidätetään
Osumalaskuri: 126658
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän