Sydämen haavaan sattuu

Kaikki on hyvin, kunnes joku  mainitsee heidät. Kipu ja paniikki iskevät. Olen ihan varma, että he ovat tehneet jotain selkäni takana tuhotakseen minut. Sydämen haavaan sattuu.

Järki ei voi määrätä sydäntä lopettamaan kipuilu

Eihän tuollaisessa ajattelussa ole mitään järkeä. No ei olekaan. Mutta sen sanominen ei auta yhtään. Järki ei pysty määräämään, että sydämen kivun täytyy loppua.  Sydän oppi jotakin ja tulkitsee nyt kaiken oppimansa mukaan. Järki voi laittaa sydämen pimeään koppiin ja sulkea tunteet, mutta haava ei siitä parane.

Silti yritin olla järkevä ja puskea pois reaktiot. Olen antanut anteeksi heille, itselleni, kaiken mahdollisen, katkonut sielunsiteitä ja… järkeillyt. Järki sanoo, unohda koko juttu ja jatka eteenpäin. Ja niin minä teinkin, kunnes….

Uni paljasti 

Näin oudon unen. Olin pitämässä kokouksia näiden hengellisten auktoriteettien kanssa. Unessa oli paljon yksityiskohtia. Hyppään unen loppuun, koska sieltä sain avaimen. Unen lopussa toinen heistä sanoi, että heillä oli lahjoja kaikille. Ne olivat jonkinlaisia keittiökoneita, pieniä laitteita. Ne näyttivät niin kuin ne olisivat Kiinasta. Kaikki oli sekavaa eikä tämä henkilö löytänyt niitä juttuja, jotka hänen oli tarkoitus antaa meidän perheelle. Siihen heräsin ja tuntui pahalta.

Aina kannattaa puhua Isän kanssa

Olin jo oppinut, että Jumala käyttää näitä unia selvittämään asioita, joita en ollut pystynyt näkemään.

Kysyin Isältä, mistä unessa on kysymys. Siinä sitten vain näin sen. Ne oli nuo jutut, joita hän jakoi kaikille, mutta meille annettavat olivat hukassa. Tajusin, että kun olin laittanut itseni likoon, antanut kaikkeni, sydämeni oli kokenut, että jään koko ajan paitsi sitä, mitä he antavat muille. En ollut tunnistanut sitä noiden vuosien aikana, tarvetta, joka ei täyttynyt. Olisin halunnut tulla rakastetuksi niin kuin muutkin. 

Valitsen antaa anteeksi

Sozossa olen oppinut, että vaikka olisimme valinneet antaa anteeksi kaiken, joskus tuntuu, että olemme edelleen kahleissa. Joku pitää meidät kiinni , emmekä tiedä, mitä se on. Olin jo käynyt läpi kaiken mahdollisen, minua oli sozottu, puolestani rukoiltu. Järki olisi sanonut, että tämä on ihan tyhmää, tehdyn toistamista. Mutta tein sen silti: valitsin antaa anteeksi näille ihmisille, sen, mitä koin nähneeni. Jos teet tämän saman, ole konkreettinen, kutsu asioita niiden oikeilla nimillä. Älä jää miettimään, olivatko he todella tehneet nuo asiat. Nämä ihmiset rakastivat minua varmasti henkilökohtaisemmalla rakkaudella kuin tuntematonta yleisöään. Ei ollut kysymys heistä vaan minun sydämestäni.  Valitsin antaa anteeksi, näkymätön kahle katkesi, sydämeni lakkasi huutamasta heidän rakkautensa perään. Sydämeni oli taas vapaa ottamaan vastaan.

Jumala rakastaa juuri sellaisella rakkaudella, jota tarvitsemme
Yksi vaikeimmista asioista oppia on ollut tajuta, että vain Jumala on kaiken hyvän lähde.  Ja Hän pystyy täyttämään tarpeemme myös silloin, kun Hän ei voi käyttää siihen muita ihmisiä. Hänen rakkautensa on hyvin todellista myös, kun ei ole ketään “nahka päällä” osoittamassa sitä. 

Jos et ole varma, rakastaako Hän sinua todella, juuri sinua, kysy Häneltä. Etsi joku paikka, jossa sinua ei häiritä. Kysy:” Jumala, mitä Sinä ajattelet minusta? Rakastatko minua oikeasti ja todella?” Jää kuuntelemaan. Anna itsellesi aikaa. Luota siihen, että jos kysyt Jumalalta, Hän ei lähetä vihollista valehtelemaan sinulle vaan Hän vastaa sinulle. Hän vastaa monella tavalla, Hän tietää, miten pystyt kuulemaan, näkemään, kokemaan Hänen vastauksensa.

 

 

Päivä, jolloin maailma kaatui

Päivä, jolloin maailma kaatui, ei tullut yllättäen. Sitä oli edeltänyt monta kipeää vuotta. Silti se tuli odottamatta.

Olimme todella läheisiä, ainakin uskoin niin. Sinä kesänä, kun äitini kuoli, jotain muuttui. En oikein tiedä vieläkään, mikä. Kaikki vain muuttui hankalaksi, puolin ja toisin. Jos kerron enemmän, puolet teistä lukijoista hoksaa, kenestä puhun, anteeksi siis tämä ylimalkaisuus. Itsestäni voin kertoa, toisten asioita en halua netissä levitellä.

Hankalia vuosia oli monta. Kysyin jopa neuvoa henkilöltä, jota arvostan suuresti. Hänen neuvonsa oli katkaista ystävyyssuhde. Hän sanoi, että vasta sen jälkeen sydämeni voi alkaa parantua. Se tuntui viisaalta neuvolta.

Mutta toisen osapuolen mielestä se oli huono neuvo. He halusivat jatkaa ystävyyttämme, minäkin halusin. Olemme kaikki kristittyjä. Uskomme, että kaikki on Jumalalle mahdollista. He halusivat, minä halusin, Jumalalle on kaikki mahdollista, pakkohan se on silloin onnistua. Paitsi, että ei onnistunut, minä en voinut sitä ymmärtää, olen uskossani varsin lapsenmielinen ja yksinkertainen. Kysyin Isältä, miksi suhteemme ei parane, jos kaikki haluavat ja Hänelle ei mikään ole mahdotonta. Kysyin: ”Jumala, onko jotain, joka on liian vaikeaa, jotain, mitä Sinä et voi?” Hän vastasi: ”Minä voin, ihmiset eivät aina pysty”.

Tuo viisas vastaus on auttanut minua monta kertaa. Jumala on kyllä kykenevä (ja myös halukas, koska Hän on Rakkaus, koska Hän on hyvä), mutta me emme aina pysty luottamaan niin, että valitsisimme Hänen apunsa ja ratkaisunsa, jokin meissä haluaa suojautua, hoitaa asian itse. Outo juttu, mutta joskus kuvittelemme, että ”minä itse” on se paras ja luotettavin apu.

No, tarina jatkuu. Puolitoista vuotta sitten kipuilu loppui. Sain sähköpostin, jossa ystäväni ilmoittivat, että suhteemme on ohi. Sen jälkeen lakkasin olemasta olemassa heille.  No, ei kipuilu oikeastaan loppunut, haavat jäivät, taistelu loppui.

Arvasit jo, ettemme asu samalla paikkakunnalla. Emme niin. Outoa on, miten he kuitenkin edelleen vaikuttivat elämääni. Asioita, joita olin syvässä luottamuksessa kertonut tulivatkin minua vastaan varsin ikävällä tavalla. Kuvaan tuli mukaan pelko, nämä ihmiset voisivat käyttää minusta tietämiään asioita minua vastaan. Ja niin aloin karttamaan yhteisiä tuttaviamme. En halunnut ottaa riskiä, että joku olisi lakannut olemasta ystäväni näiden entisten ystävieni takia. En tiedä, toimiiko kenenkään muun pää näin, mutta minun toimi.

He ottivat yhteyttä vähän aikaa sitten, he tarvitsivat jotain. Kertoivat samalla, etteivät edelleenkään halua olla tekemisissä kanssani. Se sai minut miettimään, tuleeko tuo särkynyt ihmissuhde olemaan ikuinen kiviriippa, kipeä paikka, joka reagoi joka kerta, kun kuulen heistä. Tuleeko se aina olemaan kuin kiveen kirjoitettu julistus: noitten mielestä olen aika paska tyyppi, kuinkahan moni muu on samaa mieltä. Tuleeko se olemaan paikka, jossa kerta toisensa jälkeen annan anteeksi kaiken, mitä he ovat sanoneet tai tehneet, asioita, jotka ovat loukanneet minua. Annan anteeksi. Ja kun seuraavan kerran kuulen jotain, kipu on siellä ja taas valitsen antaa anteeksi. Ei se niin mene, kipu, haava sisällä ei tarkoita, että emme ole antaneet anteeksi (jos et ole antanut anteeksi, se on aina se ensimmäinen askel), se tarkoittaa, että meidän sisällämme on kipeä haava.

Pyysin Jumalalta apua. Hän muistutti minua asiasta, jonka opin jo monta vuotta sitten.

Danny Silk on kirjoittanut useammankin kirjan ihmissuhteista. Suosittelen lämpimästi. Joku niistä taitaa löytyä suomeksikin. En muista, opinko tämän hänen kirjoistaan vai opetussarjoistaan, mutta juttu menee näin.

Hän kuvasi elämämme suhteet kuin tikkatauluna. Ihan siellä keskellä, kympissä, on Jumala, vain Hän, ei kukaan muu. Sen jälkeen tulee yhdeksikkörinki, siinä on aviopuoliso tai jos et ole naimissa, joku muu, elämän tärkein henkilö. Seuraavassa tulevat lapset, sydänystävät, ystävät, tuttavat jne. Uloimmassa rinkulassa, yhden pisteen ringissä ovat ne, joiden kanssa suhde on kaukaisin.

Danny Silk käytti muistaakseni esimerkkinä puhelinta ja autoa. Autoesimerkissä, joku kaveri soittaa ja kertoo, että auto simahti tielle. Kysyt, tarvitseeko hän hinausliikkeen numeron. Vähän läheisemmältä ystävältä kysyt, haluaako hän, että tulet hakemaan hänet tienvarresta, lapsiesi kanssa puhut uuden auton valinnasta ja vaimoltasi kysyt, millaisen auton hän haluaa sinun hänelle ostavan. Huomaat pointin? Eri ihmisillä on erilainen pääsy elämääsi. Se tarkoittaa myös, että heidän vaikutuksensa elämääsi on erilainen. Puolisosi vaikutus on paljon suurempi kuin jonkun, jota moikkaat, kun satut tapaamaan kadulla. Danny Silk sanoo sen paljon paremmin, suosittelen hänen kirjojaan.

Miten tämä auttoi minua? Isä sanoi minulle: ”Siirrä nämä henkilöt sille paikalle ihmissuhdeympyröissä, mihin he tällä hetkellä kuuluvat”. Noin helppoa ja samalla aivan vallankumouksellista. Minuun sattui edelleen, koska he olivat olleet tosi läheisiä, he olivat edelleen siellä sydänystävien ringissä, vaikka olivat laittaneet välit poikki ja sanoneet ja tehneet erinäisiä asioita, jotka sattuivat minuun. He olivat sydänystäviä, heidän sanansa painoi paljon. Niinpä siirsin heidän sinne, minne he ovat itse valinneet kuulua, ihmisiksi, joiden kanssa en ole enää tekemisissä. Kun tein sen, heidän vaikutuksensa, sanansa siirtyivät heidän mukanaan. Nyt ne eivät ole enää sydänystävien sanoja vaan ihmisten, jotka eivät halua olla osa elämääni.  Sellaisten ihmisten sanat eivät oikeastaan vaikuta mitenkään. Minulle tämä oli kuin ihme. Ja ihmehän se olikin, Jumalan ihme. Se laittoi asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja kipu oli poissa.

Uskon, että meille kaikille on täsmävastaukset meidän juttuihin. Tämä oli minulle, mutta voi se toimia jollekin muullekin. Ihmissuhteiden laittaminen oikeaan järjestykseen on kuitenkin aina avain terveempiin ihmissuhteisiin.  Se tarkoittaa, että satsaamme enemmän niihin, jotka ovat siellä sisärenkailla. Itse asiassa se on ollut oman kesäni teema, ”sisärinkiläiset”. Tällä viikolla, kun olen koiran kanssa mökillä, olen miettinyt kaikkein tärkeintä järjestystä, kymppiä keskellä, Jumalaa. Olen kysellyt itseltäni, mitä ovat ne asiat, ihmiset, olosuhteet, jotka vaikuttavat suhteeseeni Häneen eli toisin sanoen, millä on suurempi vaikutusvalta, minkä sallin tulla väliimme. Etsin rohkeutta Häneltä antaa ne pois.

Kun kirjoitin tämän tekstin, tunsin, että olin päässyt vapaaksi. En ollut kuitenkaan vielä valmis kohtaamaan näitä ihmisiä, sen huomasin, kun kuulin heidän suunnitelmistaan muiden kautta.

 

 

Särkyneitten ihmisten talo – talo täynnä toivoa

Uskonnot eivät riko ihmisiä, seurakunnat eivät riko ihmisiä, uskontoa harjoittavat, seurakunnassa mukana olevat ihmiset rikkovat ihmisiä. Liian moni meistä on särkynyt yhteisössä, jonka piti olla turvallinen, rakastava ja voimauttava, paikka, parantumisen paikka.

Oletko mennyt rikki, särkynyt?

Oletko vieläkin vereslihalla, niin kuin sinut olisi nyljetty elävältä? Onko tapahtuneilla asioilla vieläkin valta vaikuttaa valintoihisi, arkipäivääsi sen kivun tai pelon kautta, joka tuli elämääsi? Jos vastaat kyllä, uskon tietäväni, miltä sinusta tuntuu.

En lähde ristiretkelle epäkohtia vastaan. En aio yrittää vetää ketään vastuuseen toisen rikkomisesta. En myöskään tuomitse niitä, jotka ovat ottaneet nämä asiat elämäntehtäväkseen.

Haluan nähdä särkyneiden tulevan ehjiksi. Haluan nähdä voimautuneita ihmisiä, jotka pystyvät ottamaan vastuun omasta elämästään ja omista päätöksistään, koska he tietävät, että he voivat, koska he tietävät olevansa rakastettuja, ainutlaatuisia, merkityksellisiä ja tärkeitä.

Kun tuntuu, että maailma loppuu tähän

Oli aika, jolloin ajattelin, että en ikinä selviä monen vuoden vaikeasta suhteesta hengellisen auktoriteetin kanssa. Olin avannut itseni ja elämäni, olin valinnut luottaa rajattomasti, olin ottanut vastaan kaiken kuin Jumalalta, ilman kyseenalaistamista tai edes arviointia. Kun olin jo hajalla, sain neuvoja irtautua, mutta hengellisen auktoriteettini mielestä se ei ollut Jumalan tahto. Ja niin jäin vielä pari lisävuotta. Menin vain enemmän rikki. Kun tiemme lopulta erkanivat, tuntui, että maailma kaatuu, tulevaisuutta ei enää ole. Aina, kun kuulin heistä, pelkäsin, että he tuhoavat minut. Tuntui, että tulevaisuus on vain hengissä pysymistä ilman toivoa, ilman unelmia. Olin ottanut kaiken vastaan kuin suoraan Jumalalta; kaiken sen hyvän, joka rakensi ja vahvisti minua. Otin vastaan myös kaiken pahan ja rikkovan. Niinpä nuo rikkovat vuodet määrittelivät minulle uudestaan minut.

Vapautuminen ja sisäinen parantuminen ovat minun juttujani. Siksi tiesin monta tapaa, miten voi parantua, hain myös apua. Kipu oli kuitenkin aina jäljellä. Arkipäivä sujui normaalisti, kunnes tapahtui tiettyjä asioita, niillä oli voima lamauttaa, viedä toivo, saada minut vetäytymään. En heti nähnyt, että Jumala oli aloittanut minussa prosessin, jossa Hän askel askeleelta kävi kanssani läpi koko prosessin.

Rikkinäinen voi tulla ehjäksi

Tänään tiedän, että rikkinäinen voi tulla ehjäksi.Meillä kaikilla on erilainen parantumistarina. Ehkä olemme vielä matkalla, ehkä matka on vielä aloittamatta. Yhden kuitenkin tiedän, rikkinäinen voi tulla ehjäksi. Elämä voi taas tuntua elämisen arvoiselta ja tulevaisuus on täynnä positiivista odotusta.

Tulevina viikkoina kerron oman tarinani. Jos haluat kertoa oman tarinasi, kirjoita se sähköpostiini. Jos parantumismatkasi on kesken tai vasta alussa, tule mukaan matkalle. Särkyneitten ihmisten talo on täynnä toivoa!

Merkitty: ,

Vapauteen Kristus meidät vapautti!

Tässä on hautumassa uusi sivusto. Uskovainen, uskis, mitä se tarkoittaa? Tarkoitan, mitä se tarkoittaa käytännössä, joka päivä, yksin, kaksin, ihmisjoukossa? Mitä se tarkoittaa jokaisessa olosuhteessa, kesäiltana grillatessa, astioita tiskatessa, kaupassa käydessä? Näyttääkö se samalta kuin silloin, kun istun sunnuntaina seurakunnan kokoontumisessa? Onko usko todellinen voimavara vai onko se rajoite. Miltä näyttää normaalin kristityn normaali elämä? Sinun arkipäiväsi, minun arkipäiväni. Millaisista arvoista uskomme ponnistaa, mitä oikeasti uskomme?

Tämän sivuston aihe on kristityn normaali elämä. Täältä et tule löytämään uskonnollisuutta etkä kaanaan kieltä. Haluan olla todellinen, selkokielinen, arkipäiväinen. Täällä ei keskustella siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä eikä tuomarin nuijaa anneta kenellekään.

Olen vaeltanut pitkän matkan läpi erilaisten seurakuntakulttuurien, oppirakennelmien.  Halu päästä lähemmäksi Jumalaa, halu tuntea Hänet oikeasti paremmin, lähemmin, halu nähdä uskon vaikuttavan todellisia asioita arkielämässä, on motivoinut minua etsimään jotain enemmän. Jotain olen löytänyt, edelleen olen matkalla. Tervetuloa mukaan matkalle.

 

 

Top